Reformaation seurauksena Suomen kirkon yhteydet katoliseen kristikuntaan katkaistiin vuodesta 1517 lähtien, ja katolilaisuus oli kahdensadan vuoden ajan maassa kiellettyä. ”Ken ikinä kääntyy paavin oppiin, hänellä ei milloinkaan ole oleva kotia eikä asuinpaikkaa Ruotsin rajojen sisäpuolella…”, säädettiin Örebron valtiopäivillä vuonna 1617. ·
Turun seurakunnan alkujuuri oli kuitenkin niissä muutamissa yksittäisissä katolilaisissa merimiehissä, kauppiaissa ja käsityöläisissä, joita 1700-luvulla oleskeli Turussa. Ensimmäinen tunnettu Turkuun suuntautunut katolinen sielunhoitomatka oli Tukholman provikaarin Paolo Morettin vierailu syyskesällä 1796. Venäjän ja Ruotsin välisen Suomen sodan jälkeen Turkuun sijoitettiin venäläistä sotaväkeä, johon kuului myös katolisia sotilaita. Viipurin katoliset papit kävivät mahdollisuuksien mukaan Turussa helmikuusta 1811 lähtien.
·
Ensin Turku kuului Helsingin Pyhän Henrikin seurakuntaan. Vuonna 1890 Turun venäläisen varuskunnan alueella asui 64 katolilaista. Puolalainen sotilaspappi toimitti messuja Turun Betel-kirkossa. Saarna pidettiin joko puolaksi tai venäjäksi. Katolisilla sotilailla oli oma hautausmaa ortodoksisen hautausmaan kupeessa. Myöhemmin osa siitä lohkaistiin katolisen seurakunnan käyttöön. 1900-luvun alussa Turkuun kotiutui muutamia italialais- ja saksalaissyntyisiä perheitä, jotka kaipasivat katolista sielunhoitoa. Heidän lisäkseen kaupungissa oleskeli kierteleviä italialaisia kauppiaita ja posetiivareita. Saksalainen panimomestari Maximilian Heining työskenteli Auran panimossa ja vaikutti siihen, että Turussa alettiin viettää messuja säännöllisesti.
·
Kun Suomen apostolinen vikaarikunta perustettiin vuonna 1920, se paransi Turun katolilaisten asemaa. Kirkkoherra Johannes van Gijsel teki vuodesta 1922 alkaen sielunhoitomatkoja Turkuun noin kerran kuukaudessa. Messuja vietettiin panimomestari Heiningin kodissa. Läsnä oli tavallisesti parikymmentä seurakuntalaista. Saarna pidettiin ruotsiksi tai saksaksi. Myös ripittäytyminen hoidettiin näillä kielillä.
·
PUISTOKATU 1
·
Seurakunta kaipasi omia tiloja. Sitä varten kirkkoherra van Gijsel vuokrasi vaatimattoman puurakennuksen Martinsillan kohdalta (Puistokatu 1). Talo oli rappeutunut, kappeli oli talvisin jääkylmä, ja seiniä peittivät kellastuneet, repaleiset tapetit. Tässä röttelössä pieni lauma vietti samaa pyhää messua, jota oli vietetty Turun tuomiokirkossa Missale Aboensen mukaisesti. Puistokadun kappeli siunattiin käyttöön 17.6.1922 ja omistettiin pyhälle Birgitalle. Siitä lähtien kappelissa vietettiin messua säännöllisesti kerran kuussa. ”Messuun kokoontui yleensä noin 30 henkeä, yksi posetiivari, pari jäätelökauppiasta, pari kauppamiestä perheineen, yksi basaarinpitäjä ja joitakin saksalaisia panimomiehiä.”
·
BIRGERINKATU 14 JA ITSENÄISEN SEURAKUNNAN SYNTY
·
Puistokadun kappelia ei voitu ajatella vakituiseksi ratkaisuksi, joten kirkkoherra van Gijsel joutui etsimään seurakunnalle uutta paikkaa. Sellainen löytyi nykyisen kirkon naapurista Birgerinkadulta. Kadun nimi nykyisin on Ursininkatu. Birgerinkadun kappeli rakennettiin poistamalla seinä kahden asuinhuoneen välistä. Huoneistoon kuuluivat myös papin huone ja keittiö. Papin huonetta käytettiin myöhemmin kirkkoherran työ- ja makuuhuoneena, sakaristona ja vierashuoneena. Keittiö oli samalla kirkkoherraa avustavan luostariveljen asunto.
·
Kappelirakennus hankittiin ja kunnostettiin vuoden 1926 alkupuoliskolla. Kristuksen ruumiin juhlana 3.6.1926 van Gijsel vietti siellä ensimmäisen messun. Isä Guliemus Cobben nimitettiin Turkuun kirkkoherraksi, ja hän saarnasi ensimmäistä kertaa 26.9.1926. Isä Cobben jäi asumaan Turkuun ja alkoi pitää omaa kirkonkirjaa, siihen asti seurakuntalaiset olivat kuuluneet Helsingin seurakuntaan. Turun seurakunta oli syntynyt.
·
Kirkkoherra Guliemus Cobben (s.1897, k.1985) oli syntyisin Hollannista ja kuului Pyhän Sydämen pappien veljeskuntaan (SCJ). Turkuun tullessaan hän oli 29-vuotias. Ensimmäisinä vuosina hän saarnasi lähinnä ruotsiksi ja saksaksi, sillä näitä kieliä seurakuntalaiset ymmärsivät suomea paremmin. Kirkkoherra Cobben oli iloinen, välitön ja hyväntahtoinen nuori pappi, joka tyytyi mukisematta pappilansa ahtaisiin oloihin.
·
Vuodesta 1931 veli Erik, entinen merikapteeni, työskenteli pappilassa kirkkoherran avustajana. Hän laittoi ruokaa, korjasi vaatteita ja palveli messussa. Koska ruokamenoissa oli säästettävä, ateriat olivat vaatimattomia ja kirkkoherran terveys heikkeni. Kirkkoherra Cobbenin työkausi Turussa kesti lähes kahdeksan vuotta. Vuonna 1934 Cobben nimitettiin apostoliseksi vikaariksi ja hänet vihittiin Hollannissa piispaksi. Seurakunta iloitsi nimityksestä, mutta suri sitä, että he menettivät pidetyn kirkkoherransa.
·
BIRGERINKATU 15
·
Seurakunnan järjestyksessä toinen kirkkoherra oli Laurentius Holzer (s.1897, k.1978). Hän oli hollantilainen seurakuntapappi, eikä kuulunut mihinkään sääntökuntaan. Hän saapui Suomeen v. 1922. Holzer tunnettiin taitavana talousmiehenä ja rakennusten suunnittelijana, ja Turussa näitä taitoja tarvittiin. Virkaanasettajaisia vietettiin 4.8.1935. Kirkkoherra lähti heti keräämään rahaa Hollannista ja palattuaan ryhtyi hieromaan kauppaa Birgerinkatu 15:n tontista. Kauppahinta oli 395000 markkaa, ja pankkilainaa oli otettava 350000 markkaa. Korot ja kuoletukset maksettiin arpajaisilla, keräyksillä ja erilaisilla liiketoimilla. Kirkkoherra toimi itse arkkitehtina ja rakennusmestarina. Uusi kappeli valmistui nopeasti, vihkiäiset voitiin pitää helluntaipäivänä 31.5.1936.
·
·
Aikaisempaan verrattuna Birgerinkatu 15:n kappeli oli tilava ja kaunis. Puuveistoksin koristettu kaappialttari oli saatu lahjaksi hollantilaisilta luostarisisarilta. Seurakunnan velkataakan huojentamiseksi kirkkoherra teki pitkiä rahankeruumatkoja Eurooppaan. Kun poliittinen tilanne synkkeni syksyllä 1939, monet seurakuntalaiset siirtyivät Saksaan tai Ruotsiin, jotkut jopa Italiaan asti. Toiset muuttivat kaupungista maaseudulle suojautuakseen pommituksilta.
·
Talvisodan kestäessä kappelissa toimitettiin vain aamumessut. Pappilassa asuminen oli uhkarohkeaa, pommisuojaan oli pitkä matka, ja vihollisen maalitauluna oleva rautatieasema oli melkein vieressä. Kirkkoherra muuttikin asumaan Kristiinankadulle vähän turvallisempaan taloon. Kun sota-aikana oli vaikea kerätä rahaa seurakunnan toimintaa varten, kirkkoherra Holzer yritti keksiä muita keinoja. Hän nikkaroi laudanpätkistä leluja, joita myytiin Wilhelm Casagranden liikkeessä. Tuotteet menivät hyvin kaupaksi, mutta yhtiön toiminta lopetettiin, kun piispa huomautti, ettei tällainen liiketoiminta sopinut papille.
·
Toisen maailmansodan päätyttyä kirkkoherra lähti jälleen varainkeruumatkoilleen ja kävi myös Roomassa selostamassa liiketoimiaan paavin sihteerille ja sai niille Vatikaanin hyväksymisen. Poiketessaan Hollannissa hän sai Pyhän Sydämen veljeskunnalta 10000 dollaria avustusta ja osti koko rahalla tulppaanin sipuleita. Kun tulppaanit tulivat Suomeen, hän myi ne huutokaupalla Helsingissä. Tulos oli 50000 dollaria. Seuraavaksi Holzer toi maahan riisiä ja appelsiineja. Hän myi herkut eteenpäin hyvään hintaan, ja näillä keinoilla hän pystyi maksamaan Turun kappelin rakennusvelat ja rakennutti 1940-luvun lopulla kappelin tontille kolmikerroksisen talon sisarten lastenkotia varten. Kirkkoherra laati itse uudisrakennuksen piirustukset ja toimi rakennusmestarina. Rakennus otettiin käyttöön elokuussa 1949.
·
Taloon asettui viisi Pyhän Sydämen sääntökunnan sisarta. Lastenkoti avasi ovensa. Lastenkodissa oli aluksi noin 30 lasta, lastentarhassa kävi päivittäin jopa 80 oppilasta. Mustahuntuisten sisarten ilmestyminen katukuvaan oli merkkitapaus, ja heitä haastateltiin lehdissä. Lastenkoti lopetti toimintansa 1950-luvulla tultuaan tarpeettomaksi, mutta lastentarha toimi kevääseen 1984 asti.
·
Isä Jan Snijders (s.1912, k.1972) oli kirkkoherrana vuosina 1949-1967. Hänkin oli syntyisin Hollannista. Snijders halusi kohottaa seurakunnan hengellistä elämää ja kasvattaa hajanaisesta laumastaan yhtenäisen perheen. Monet kokivat, että hänen toimikautensa oli hengellisen kasvun aikaa. Hän pyrki kehittämään kuoroa ja oli kiinnostunut myös lapsi- ja nuorisotyöstä. Voimiensa ehtyessä hän päätti siirtyä sairaalapapiksi Saksaan.
·
UUDEN KIRKON RAKENTAMINEN
·
Vuonna 1966 seurakunnassa oli 225 jäsentä ja heistä 157 Suomen kansalaisia. Suomenkielisten seurakuntalaisten lukumäärä lisääntyi verkalleen, ja monet alkuaan vieraskieliset perheet suomalaistuivat. Viimeinen messu Ursininkatu 15:n puukappelissa vietettiin 6.1.1966. Pari viikkoa myöhemmin rakennus purettiin. Messut vietettiin sen jälkeen sisarten talon kappelissa, kunnes uusi kirkko valmistuisi.
·
Luostarin pääsisäänkäynti rakenteilla.
·
Nykyisen Pyhän Birgitan ja autuaan Hemmingin kirkon piirustukset oli laatinut kaupungin arkkitehti A.S. Sandelin, ja hankkeen rahoitusta oli tälläkin kertaa hoitanut Holzer. Uusi kirkko vihittiin 5.11.1966.
·
·
Lasimaalaukset ja muut taide-esineet ovat isä J. De Visserin käsialaa. Alttariseinällä oli aluksi takoraudasta ja teräksestä valmistettu suuri krusifiksi ja alttarin vierellä kuusi kuparista kynttilänjalkaa. Takaseinällä olivat kirkon suojelijoiden, pyhän Birgitan ja autuaan Hemmingin kuvat. Sivukappeliin oli sijoitettu kastemalja.
·
·
Kadun puoleisessa suuressa ikkunassa on näky Kristuksesta maailmankaikkeuden ja luomakunnan keskushahmona. Pääaiheena on vanha kristillinen kala ja leipäkori. Suuri kala, siis Kristus, johtaa seuraajiaan. Sivukappelin puoleinen ikkuna kuvaa Suomen kirkon historiaa. Siinä nähdään pyhä Eerik ja pyhä Henrik saapumassa ristiretkelle ja keskiaikainen piispa istumassa valtaistuimellaan sekä lopuksi Neitsyt Maria Jeesus-lapsen kanssa Turun tuomiokirkon ja Turun vaakunan vierellä. ·
Kirkon vihki piispa Cobben, ja tilaisuuteen olivat saapuneet useimmat Suomessa työskentelevät katoliset papit, sisaret ja veljet. Piispa siunasi kirkkosalin ja sijoitti alttarikiveen pyhän Birgitan, Laurentiuksen, Bonifatiuksen ja Cecilian reliikkejä. Piispa Verschuren vietti uuden alttarin ääressä ensimmäisen messun useiden pappien avustamana. Teresa-yhdistyksen toiminta oli näihin aikoihin vilkkaimmillaan, aktiivisia jäseniä oli parikymmentä. Seurakuntasaliin hankittiin tuolit yhdistyksen keräämillä varoilla. Seuraavana kirkkoherrana toimi isä Jan Paus 23.3.1967 lähtien neljäntoista vuoden ajan. Hänen aloitteestaan alettiin kokoontua sunnuntaina messun jälkeen kirkkokahville.
·
Isä Frans Voss oli Turun kirkkoherrana vuosina 1981-1993. Hän pyrki elävöittämään liturgiaa, korosti lukijoiden ja messupalvelijoiden sekä kuoron osuutta ja järjesti lauluharjoituksia uusien sävelmien oppimiseksi.
··
·
Seurakuntaneuvoston työ lisääntyi ja tehostui. Erillinen talousneuvosto sai tehtäväksi kohentaa seurakunnan kroonisesti alijäämäistä taloutta.
··
Keväällä 1985 kirkkoherra Voss ja ryhmä seurakuntalaisia tekivät pyhiinvaellusmatkan Vadstenaan. Vierailun eräs tarkoitus oli rohkaista sisarkuntaa perustamaan uusi luostari Turkuun, ja vuonna 1986 tämä tapahtui.
·
BIRGITTALAISSISARET
·
Birgittalaissisaret palasivat Suomeen kesällä 1986 nelisensataa vuotta sen jälkeen, kun Naantalin luostari oli sulkenut ovensa. He avasivat vieraskodin ja opiskelija-asuntolan. Pihamaalle kirkon ja sisarten talon väliin pystytettiin Birgittasali, jonka piirustukset laati arkkitehti Benito Casagrande. Luostarin perustaminen merkitsi koko seurakuntaelämän vilkastumista.
·
Sisarten Turkuun saapumisen kolmekymmenvuotisjuhlaa vietettiin alkukesästä, ja Birgittalaissisarten ystävät ry:n puheenjohtaja Leena Casagrande kommentoi sisarten merkitystä juhlapuheessaan näin: Sisarten Suomeen saaminen vaati tietenkin paljon neuvotteluja ja valmisteluja. Piispa Paul Verschuren kävi keskusteluja Rooman Äiti Teklan kanssa, mutta Turussakin tehtiin omia valmisteluja. Isä Frans otti asian puheeksi seurakuntaneuvostossa. Siellä Vittorio Casagrande ehdotti hankkeen jouduttamiseksi pyhiinvaellusmatkaa Vadstenaan. Näin voisimme uskoa meidän toivomuksemme itse Pyhälle Birgitalle. Joukko seurakuntalaisia lähti toiviomatkalle Ruotsiin. Kuultuaan seurakuntamme matkasta piispamme kommentoi sitä hymyillen: ” Jos näin tehdään, on pakko onnistua.”
·
·
Näiden kolmenkymmenen vuoden aikana olemme saaneet kokea sisarten ystävällisyyttä ja ystävyyttä. Täällä sisarten luona on aina hyvä olla… Jos käyt täällä vain messuissa, näet sisaret levollisina kirkossa, mutta voin vakuuttaa, että he arkipäivinä ahkeroivat aamusta iltaan. He rukoilevat monta kertaa päivässä, myös meidän kaikkien ja jo edesmenneiden ystäviensä puolesta, mikä sekin käy työstä, mutta he tekevät paljon muutakin.
·
Vieraskoti vaatii joka päivä ruoanlaittoa, pyykinpesua ja siivoamista. Olemme lukemattomia kertoja saaneet nauttia herkullisia kahvihetkiä ja aterioita täällä, ja tilojen siisteyden voi jokainen itse todeta. Lattiat kiiltävät, aina! Sisar Nunzian kukkatarha tuossa pihassa ilahduttaa jokaista sisääntulijaa, eikä sekään kukoista ilman työtä. Uudet sisaret ahkeroivat myös suomen kielen tunneilla, siinä vasta työtä onkin. Kaiken tämän lisäksi sisaret auttavat myös seurakuntaa mm. siivoamalla ja pitämällä huolta siitä, että pappimme syövät terveellisesti ja hyvin – ja lainaamalla seurakunnalle tätä kaunista Birgittasaliaan.
·
KOLMEKYMMENTÄ VUOTTA
·
Kolmeenkymmeneen vuoteen mahtuu monia unohtumattomia tilaisuuksia ja juhlia, mutta vielä useampia tärkeitä kohtaamisia, ihania hetkiä, jotka säilyvät sydämessä aina.” Paavi Johannes Paavali II:n vierailu kesäkuussa 1989 oli tietenkin suuri tapahtuma seurakunnassa. Seurakunnan jäsenmäärä jatkoi kasvamistaan vietnamilaisten ja mm. puolalaisten perheiden muuttaessa Turun seudulle.
·
Seuraavaksi kirkkoherrana toimi isä Ryszard Mis (SCJ). Hänen ystävällinen olemuksensa ja syvämietteiset saarnansa saavuttivat seurakuntalaisissa vastakaikua. Isä Ryszard Misin siirryttyä vuonna 1997 veljeskuntansa johtotehtäviin Roomaan toimi kirkkoherrana vuosina 1998-2000 isä Jarosław Nieciąg (SCJ) ja sitten isä Wiesław Swiech (SCJ) vuoteen 2002 asti. Vuonna 2003 seurakunta sai uuden, pitkäaikaisemman kirkkoherran, isä Peter Gębaran (SCJ), joka siirtyi Turkuun Tampereelta.
·
·
Seurakunnan elämässä on vuosikymmenten varrella ollut myös monia kesäisiä tapahtumia. Pyhiinvaellus Köyliöön viikkoa ennen juhannusta on ollut jokavuotinen tapahtuma. Myös Kökarin luostarisaarelle on tehty vierailuja silloin tällöin. Turun linnan Sturen kirkossa on vietetty katolista messua Turun keskiaikapäivien yhteydessä, ja Koroisilla on vietetty messua useana kesänä ja messun yhteyteen on myös liitetty pieni pyhiinvaellus kirkolta Koroisiin.
·
2000-luvulla seurakunnassa ovat edelleen jatkaneet toimintaansa aktiivisesti erilaiset piirit, mm. nuorten piiri, ja uusia on perustettu, esim. teologinen opintopiiri ja Muksujen kerho aivan pienille lapsille. Seurakunnan toiminta on laajentunut myös diasporassa, esim. Ahvenanmaalla on entistä enemmän katolilaisia, joiden luona kirkkoherra käy säännöllisesti. Eurajoella pidetään säännöllisesti messuja, joihin osallistuu suuri joukko mm. puolalaisia.
·
Seurakunnassa on eri kansallisuuksien määrä lisääntynyt 90-luvulla ja sen jälkeen, ja tällä hetkellä eri kansallisuuksia on vähintäänkin yli 60, ja seurakuntalaiset puhuvat ainakin 30 eri kieltä. Turun pyhän Birgitan ja autuaan Hemmingin seurakunnassa eletäänkin hyvin kansainvälisessä yhteisössä, jossa katolisuus tulee käsin kosketeltavaksi, kun monista eri maista tulleet muodostavat yhden seurakunnan ja rikastuttavat sen ja koko hiippakunnankin elämää omilla erityispiirteillään.
·
Kirkkorakennuksessa on tehty muutoksia ja remontteja 2000-luvulla, esimerkiksi kirkkosalin valaistus ja äänentoisto on uusittu. ·
Kirkkosali
Kirkkosalin yhteydessä oleva sakramenttikappeli
·
Seurakunnan kasvaessa on kirkkorakennus käynyt pieneksi, ja päämessun aikana monesti kaikki paikat ovat täynnä viimeistä sijaa myöten. Vuodesta 2013 alkaen onkin säännöllisesti vietetty myös sunnuntain aamumessu klo 9 joko latinaksi, ruotsiksi tai suomeksi, ja klo 18 iltamessu englanniksi. Tämän lisäksi on ohjelmaan mahtunut ainakin puolan, vietnamin, tagalogin, espanjan ja arameankielisiä messuja.
·
Katolisen hautausmaan hoito kuuluu tälle seurakunnalle, ja jo monivuotiseksi perinteeksi ovat tulleet vuosittain aina keväällä ja syksyllä järjestettävät talkoot alueen kunnostamiseksi. Välillä hautausmaalla on ollut myös hoitaja, mutta hoitajan lopetettua tehtävässään ovat varsinkin vietnamilaiset seurakuntalaiset ahkeroineet hautausmaan kunnostamisessa.
·
·
Vuosia 1926-1996 käsittelevä osuus perustuu Kalevi Vuorelan kirjoittamaan artikkeliin, joka on julkaistu seurakuntalehden juhlanumerossa vuonna 1996. Vuodesta 2000 eteenpäin tiedot Jouni Leinonen ja Leena Casagrande. ·
Lähde: Seurakuntalehti 3/2016 juhlanumero
·
